Valtsun latu vie Kalevankankaalta Latupirtille

Mikkelin suosituimman laturetken reitti nimettiin uudelleen.

Mikkelin suosituin laturetkien reitti Kalevankankaalta Latupirtille on nyt Valtsun latu.

Nimeämisellä tehdään kunniaa latureitin keskeiselle puuhamiehelle ja Mikkelin Ladun pitkäaikaiselle puheenjohtaja Valto Aholaiselle.

- Valtsu oli yhteisöllinen yhteisten asioiden hoitaja. Tämä olkoon liikunnallinen osa Suomi 100-henkeä., arvioivat Valtsun ladun ideoineet Etelä-Savon urheilutoimittajien puheenjohtaja Antero Heikkinen Mikkelin Latu ry:n ja Mikkelin Hiihtäjät ry:n puheenjohtajat Seppo Tiihonen ja Arto Seppälä.

Runsas vuosi sitten edesmennyt Aholainen toimi latureitin toteuttamisen aikana Mikkelin kaupunginhallituksen puheenjohtajana 2000-2004 ja Ladun puheenjohtajana 1999-2002. Latu-ura Kalevankankaalta Mikkelin Ladun Latupirtille avattiin vuonna 2003.  

Julkistamisseremoniassa Mikkelin Ikioma-areenlla olivat mukana Etelä-Savon urheilutoimittajien puheenjohtaja Antero Heikkinen, Mikkelin Ladun puheenjohtaja Seppo Tiihonen ja Mikkelin Hiihtäjien puheenjohtaja Arto Seppälä sekä Valtsun poika Kimmo Aholainen.

Julkaistu 21.12.2017

Mikkeli

Voimavaunu – kuntosali jokaiseen tilaan

Tavoitteena on sata voimavaunukeikkaa tämän vuoden aikana.
Mikkeli

Unelmien liikuntapäivä toi iloisen yllätyksen

Unelmien liikuntapäivään ilmoittautuneet Mikkelin koulut palkittiin stipendeillä...
Mikkeli

Ainoissa ja Reinoissa liikunnan iloa

Ainot ja Reinot liikkeelle -tapahtumaa vietettiin aurinkoisessa Urheilupuistossa....
Mikkeli

Hymyn KesäCafe toi yhdistyksiin uudenlaista eloa

Esteryn pihalle muodostui kesäkahvila yhdistysten yhteistyöllä.
Mikkeli

Missä Mikkelissä voi liikkua?

Esittelyssä viisi kesäistä paikkaa ja tapaa liikkua Mikkelissä.
Mikkeli

Suunnistus, pyöräily, parkour – Asuntomessualueella pääset liikkumaan suoraan kotiovelta

Mikkelin asuntomessualue sijaitsee keskellä loistavia liikuntamahdolli...
Mikkeli

Elintapaohjauskoulutus alkoi Etelä-Savossa

Elintapaohjaukseen saa koulutusta 117 henkilöä ympäri Etelä-Savon.
Mikkeli

Hovitrail - Kun homma lähti hyvällä tavalla rukkasesta

Liikunnanohjauksen näyttötyö poiki uuden polkujuoksutapahtuman Anttola...
Mikkeli

LiHApprossa mainio tunnelma - sateesta huolimatta

30 vapaa-ajan harrastusta esillä LiHApprossa.
Mikkeli

Etelä-Savon urheiluakatemia esittäytyy: Jessica Kähärä

Mikkelin yleisurheilijat harjoittelevat ominaisuusvalmennusryhmässä Etelä-Savon...
Mikkeli

”Ihmiset haluavat tehdä enemmän asioita yhdessä”

Tuppuralassa asukkaat saivat toivoa mitä alueella tapahtuu.  Kahden kuukauden...
Mikkeli

Salosaaren mahtavat ulkoilumahdollisuudet

Paljasta retkipaikkasi! Mikkelin alueen mahtavat luontokohteet kaikille...
Mikkeli

Etelä-Savon Urheiluakatemia esittäytyy: lentopalloryhmä

Akatemiaharjoitukset, maajoukkueleiritykset ja pelimatkat ovat mikkeliläisen...
Mikkeli

Ensilumenlatu on auki

Rantakylässä nyt auki 2,1 kilometriä latua.
Mikkeli

Valmentaa kuin nainen Mikkelissä

Yli 30 ohjaajaa ja valmentaa mukana paikallisessa tapaamisessa.
Mikkeli

Unelmat liikkelle 2017

Miten sujui Suomen juhlavuosi
Mikkeli

Isovanhemmatkin pääsivät iippaan

Etelä-Savon liikunnan iltapäiväkerhoissa kutsutaan myös isovanhemmat liikkeelle....
Mikkeli

Änkkärit tulevat taas

Angry Birds go Snow liikuttaa jälleen perheitä Kaihulla.
Mikkeli

Salibandyakatemiasta puhtia SM-sarjaan

Hatsinan 03-pojilla alkoi sekä salibandyakatemia että SM-sarja tänä sy...
Mikkeli

Pysy kartalla: Jääkentät saadaan piakkoin käyttöön

Jääkenttiä kunnostus täydessä käynnissä.
Mikkeli

Kaverikävelyillä kierretään kimpassa luontopolkua

Kaverikävelyt Urpolan luontopolulla joka keskiviikko 10-11.
Mikkeli

Kävelykerhossa matka taittuu hymy huulilla

Esteryn kävelykerho joka maanantai kello 10.