Salibandyakatemiasta puhtia SM-sarjaan

Hatsinan 03-pojilla alkoi sekä salibandyakatemia että SM-sarja tänä syksynä.

Toisessa päässä ohjattu harjoitus, toisessa päässä vapaata neppailua, kuten lajiin kuuluukin. Kello lähestyy aamuyhdeksää ja Mikkelin urheiluakatemian salibandyharjoitukset ovat loppumaisillaan Sport Forumilla. Salibandyn lajiakatemiassa kuuluu 25 nuorta urheilijaa, joiden kaikkien seuratausta on Urheiluseura Hatsinassa. Harjoituksia myös vetää Hatsinan junioripäällikkö Elisa Vilhunen.

- Tiistain harjoitukset painottuvat enemmän fysiikkaan. Isommat pojat käyvät kuntosalilla ja muiden kanssa tehdään fysiikkaan painottuvia harjoitteita.

- Torstaisin on enemmän laji- ja taitoharjoitteita, kertoo Vilhunen akatemian harjoitusten rakenteesta.

Huomattava osa akatemian urheilijoista on poikia, sillä 25 osallistujan joukossa on vain kolme tyttöä, jotka kaikki ovat mukana myös Hatsinan naisten edustusjoukkueessa.

Kahdeksasluokkalaiset Elmo Varis, Juho Suominen, Arttu Haapala, Olli Waris, Eero Torniainen, Aleksi Laatikainen ovat puolestaan ensimmäistä syksyä mukana salibandyn lajiakatemiassa. Viime lukuvuosi sujui kaikilta urheiluakatemian yleistaitovalmennuksessa.

- Näistä akatemiaharjoituksista on paljon hyötyä. Pääsee harjoittelemaan sellaisia asioista joita ei ehdi omissa harkoissa, pojat tuumivat.

- Ainakin yksi vastaan yksi haastaminen ja laukauksien harjoittelu on ollut täällä hyödyllistä.

Seuratasolla nuoret miehet pelaavat Hatsinan 03-joukkueen mukana SM-sarjaa. Hatsinan 03-pojat ovat ensimmäinen mikkeliläinen poikien joukkue, joka on päässyt pelaamaan SM-sarjatasolle. Pojille syksy on tuonut paljon muutoksia.  Uusi sarjataso toi mukanaan myös yksittäiset pelit.

C2-nuorten sarja pelataan nimittäin kahdessa kahdeksan joukkueen lohkossa, niin että ensin pelataan yksi ottelu jokaista toisen lohkon joukkuetta vastaan turnausmuotoisena sarjana ja kaksinkertainen sarja yksittäisinä otteluina oman lohkon joukkueita vastaan. Turnausmuotoinen vaihe loppui marraskuussa.

- Sarjan taso on ollut tosi kova, myöntävät pojat.

Tälle syksylle SM-sarjan pelejä on takana 14, joista kaksi voittoa. 

- Pelillisesti on pelattu ihan hyvin vaikka tappioita on tullutkin, toteaa Eero Torniainen joukkueensa pelistä muiden nyökytellessä vieressä.

- Viisikkopelaamista pitää harjoitella vielä lisää.

Koulun lukuvuoden päättymisen myötä akatemiaharjoitukset jäivät joulutauolle, mutta sarjansa puolesta Hatsinan 03-pojat eivät ehdi kauan lomailemaan. Heti vuodenvaihteen jälkeen odottaa sarjan pisin pelimatka Karhujen vieraaksi Poriin.

Etelä-Savon urheiluakatemiassa Mikkelissä on tänä vuonna mukana 259 urheilijaa, joista 7-luokkalaisten yleistaitovalmennuksessa 59 urheilijaa. Lajiryhmiä on jääkiekko, jalkapallo, lentopallo, salibandy, jääpallo ja ominaisuusvalmennusryhmä. Lisäksi mukana on eri yksilölajien urheilijoita, useissa eri lajeissa. Talven aikana www.liikkuvamikkeli.fi ja Etelä-Savon urheiluakatemian facebook tulee esittelemään kaikki eri lajiryhmät. Pysy kuulolla!

Aiemmat jutut:

Ominaisvalmennusryhmä

Lentopallo

Julkaistu 21.12.2017

Mikkeli

Ainoissa ja Reinoissa liikunnan iloa

Ainot ja Reinot liikkeelle -tapahtumaa vietettiin aurinkoisessa Urheilupuistossa....
Mikkeli

Suunnistus, pyöräily, parkour – Asuntomessualueella pääset liikkumaan suoraan kotiovelta

Mikkelin asuntomessualue sijaitsee keskellä loistavia liikuntamahdolli...
Mikkeli

LiHApprossa mainio tunnelma - sateesta huolimatta

30 vapaa-ajan harrastusta esillä LiHApprossa.
Mikkeli

Etelä-Savon urheiluakatemia esittäytyy: Jessica Kähärä

Mikkelin yleisurheilijat harjoittelevat ominaisuusvalmennusryhmässä Etelä-Savon...
Mikkeli

”Ihmiset haluavat tehdä enemmän asioita yhdessä”

Tuppuralassa asukkaat saivat toivoa mitä alueella tapahtuu.  Kahden kuukauden...
Mikkeli

Salosaaren mahtavat ulkoilumahdollisuudet

Paljasta retkipaikkasi! Mikkelin alueen mahtavat luontokohteet kaikille...
Mikkeli

Etelä-Savon Urheiluakatemia esittäytyy: lentopalloryhmä

Akatemiaharjoitukset, maajoukkueleiritykset ja pelimatkat ovat mikkeliläisen...
Mikkeli

Valmentaa kuin nainen Mikkelissä

Yli 30 ohjaajaa ja valmentaa mukana paikallisessa tapaamisessa.
Mikkeli

Unelmat liikkelle 2017

Miten sujui Suomen juhlavuosi
Mikkeli

Isovanhemmatkin pääsivät iippaan

Etelä-Savon liikunnan iltapäiväkerhoissa kutsutaan myös isovanhemmat liikkeelle....
Mikkeli

Valtsun latu vie Kalevankankaalta Latupirtille

Mikkelin suosituimman laturetken reitti nimettiin uudelleen.
Mikkeli

Pysy kartalla: Jääkentät saadaan piakkoin käyttöön

Jääkenttiä kunnostus täydessä käynnissä.
Mikkeli

Kaverikävelyillä kierretään kimpassa luontopolkua

Kaverikävelyt Urpolan luontopolulla joka keskiviikko 10-11.
Mikkeli

Änkkärit jälleen talvisissa touhuissa

Angry Birds go Snow Kaihulla 17.helmikuuta.
Mikkeli

Jalkapallo toi Niilan Mikkeliin, lukioon ja akatemiaan

Tähtäimessä ensimmäisenä peliminuutit edustusjoukkueessa.
Mikkeli

Futiskarnevaali vappukarnevaalien jatkoksi

Monikulttuurinen jalkapalloturnaus pelataan 2.5. Hänskissä.
Mikkeli

Hyvän mielen kävely

Liikunta luonnonläheisyydessä pitää mielen virkeänä.
Mikkeli

Mikkelin Nuorisogolf kertoo toiminnastaan Annilassa

MNG pitää infon nuorten toiminnastaan Annilan Golfkeskuksessa keskiviikkona...