Mölnlycke juoksee rahaa hyväntekeväisyyteen

Mölnlycken Mikkelin konttori juoksee Mikkeli juoksun yhteydessä rahaa hyväntekeväisyyteen.

Mölnlycken Mikkelin konttori juoksee Mikkeli juoksun yhteydessä rahaa hyväntekeväisyyteen.

Mölnlycken pääkonttori on haastanut eri yksiköt mukaan Making smiles –kampanjaan ja Mikkeli on ottanut kopin vastaan. Koko henkilöstölle on tarjottu mahdollisuutta osallistua heinäkuun 1.päivä juostavaan Mikkelijuoksuun. Mölnlycke maksaa työntekijöidensä osallistumismaksun sekä kolme euroa per kerätty kilometri hyväntekeväisyyteen.

Mikkelijuoksussa on aina 4,5 kilometrista täyteen maratoniin, joten kaikenkuntoisilla on mahdollisuus osallistua tapahtumaan.

- Tempauksen kohteeksi valikoitu Mikkelijuoksu juuri sen takia, että sille on kaikkein helpoin lähteä ja jokaisella on mahdollisuus osallistua, kertoo Mölnlycken Maarit Taskinen.

- Haaste on otettu oikein positiivisesti vastaan. Olemme innoissamme lähdössä mukaan hyvän asian puolesta, sanoo Taskinen, joka oli mukana Mölnlycken pääkonttorin tempauksessa Göteborgissa, silloin hyväntekeväisyyteen kerättiin rahaa puolimaratonilla.

Tällä hetkellä Mölnlyckeltä on lähdössä Mikkelijuoksuun 33 henkilöä ja he varmasti erottuvat katukuvasta omilla vihreävalkoissa Making smiles –paidoillaan.

- Uskon, että tämä on isoin tempaus mitä pääkonttorin ulkopuolella on järjestetty, sanoo Taskinen.

Making smiles –kampanjassa on mahdollisuus lahjoittaa kahteen eri kohteeseen rahaa: joko huuli- ja kitahalkioleikkauksien tekemiseen avustustyöntekijöiden kanssa eri maissa tai ihon rakkulasairauksista kärsivien järjestölle Debralle. Molempia kohteita Mölnlycke tukee myös lahjoittamalla leikkaussalituotteita ja siteitä.

Julkaistu 15.06.2017

Mikkeli

Mitä on unelmat liikkeelle?

Unelmat liikkeelle on toimintamalli. Katso video
Mikkeli

Änkkärit valloittivat Kaihun ja mikkeliläiset

Angry Birds go snow -tapahtuma onnistui yli odotusten.
Mikkeli

Hiihtopäivä sai Urheilupuiston koululaiset liikkeelle

Lähes sata kasi- ja ysiluokkalaista vietti Urheilupuiston koulun hiihtopäivää...
Mikkeli

Paukkulassa harjoiteltiin liikkuvaa koulua varten

Relax-tapahtumaa vietettiin keskellä opiskelu- ja työpäivää.
Mikkeli

Voimavaunu – kuntosali jokaiseen tilaan

Tavoitteena on sata voimavaunukeikkaa tämän vuoden aikana.
Mikkeli

Nyt kerätään lasten unelmia

Osana Suomen 100-vuotisjuhlavuotta ja Unelmat liikkeelle –toimintaa on...
Mikkeli

Unelmien liikuntapäivä toi iloisen yllätyksen

Unelmien liikuntapäivään ilmoittautuneet Mikkelin koulut palkittiin stipendeillä...
Mikkeli

Liikuttavan hyvä päivä

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan varhaiskasvatus liikkui yhdessä Urhei...
Mikkeli

Hattutempulla yhteistä toimintaa harrastajateattereille

Hattu ry käynnisti harrajastajateatterien yhteisen hankkeen. Mukaan ovat...
Mikkeli

Jääkiekkojuniorit laittoivat hyvän kiertämään

Joukkueen talkoilla saatiin peräkärryllinen polttopuita
Mikkeli

Ainot ja Reinot jälleen liikkeelle Urheilupuistossa

Seniorien liikuntatapahtuma Urheilupuistossa tiistaina 6.kesäkuuta kello...
Mikkeli

Suvituulten tanssiviikko Mikkelissä 5.-9.6.2017

Tanssi tuodaan lähelle kaupunkilaisia ja vieraitamme. Tapahtuman toteutuksessa...
Mikkeli

Ainoissa ja Reinoissa liikunnan iloa

Ainot ja Reinot liikkeelle -tapahtumaa vietettiin aurinkoisessa Urheilupuistossa....
Mikkeli

Latupirtillä nukutaan yö ulkona

Mikkelin Latu järjestää Nuku yö ulkona -tapahtuman valtakunnallisena Luonnon...
Mikkeli

Varaslähtö luonnon päivään

Virittäydy jo perjantaina luonnon päivän tunnelmaan.
Mikkeli

Hymyn KesäCafe toi yhdistyksiin uudenlaista eloa

Esteryn pihalle muodostui kesäkahvila yhdistysten yhteistyöllä.
Mikkeli

Mikkelissä on helppo mennä metsään

Uusi hanke muistuttaa kaupungin lähellä olevista luontokohteista ja neuvoo...
Mikkeli

Törkeen hyvää kesää!

Se on täällä taas. Nimittäin Törkeän hyvä kesä 2017.
Mikkeli

Missä Mikkelissä voi liikkua?

Esittelyssä viisi kesäistä paikkaa ja tapaa liikkua Mikkelissä.
Mikkeli

Suunnistus, pyöräily, parkour – Asuntomessualueella pääset liikkumaan suoraan kotiovelta

Mikkelin asuntomessualue sijaitsee keskellä loistavia liikuntamahdolli...
Mikkeli

Vapaaehtoistyötä ja talkootoimintaa yhdestä luukusta

Vapaaehtoistyö.fi ja Yhdessä Enemmän! laittoivat hynttyyt yhteen.
Mikkeli

100 ideaa -kalenteri kannustaa arjen pieniin tekoihin

Eteläsavolaisten ideat lisäävät hyvinvointia yksi päivä kerrallaan.
Mikkeli

Elintapaohjauskoulutus alkoi Etelä-Savossa

Elintapaohjaukseen saa koulutusta 117 henkilöä ympäri Etelä-Savon.
Mikkeli

Hovitrail - Kun homma lähti hyvällä tavalla rukkasesta

Liikunnanohjauksen näyttötyö poiki uuden polkujuoksutapahtuman Anttola...
Mikkeli

LiHApprossa mainio tunnelma - sateesta huolimatta

30 vapaa-ajan harrastusta esillä LiHApprossa.
Mikkeli

Etelä-Savon urheiluakatemia esittäytyy: Jessica Kähärä

Mikkelin yleisurheilijat harjoittelevat ominaisuusvalmennusryhmässä Etelä-Savon...
Mikkeli

”Ihmiset haluavat tehdä enemmän asioita yhdessä”

Tuppuralassa asukkaat saivat toivoa mitä alueella tapahtuu.  Kahden kuukauden...
Mikkeli

Salosaaren mahtavat ulkoilumahdollisuudet

Paljasta retkipaikkasi! Mikkelin alueen mahtavat luontokohteet kaikille...
Mikkeli

Etelä-Savon Urheiluakatemia esittäytyy: lentopalloryhmä

Akatemiaharjoitukset, maajoukkueleiritykset ja pelimatkat ovat mikkeliläisen...
Mikkeli

Ensilumenlatu on auki

Rantakylässä nyt auki 2,1 kilometriä latua.