Vesisankarit valloittaa jälleen Mikkelipuiston

Ysiluokkalaisille suunnattua tapahtumaa vietetään Mikkelipuistossa 22.-23.5.

Vesisankarit -tapahtuma järjestetään Mikkelipuistossa 22.-23.5.2017 klo 9-15. Tapahtumaan on kutsuttu kaikki Mikkelin alueen peruskoulujen 9.-luokkalaiset. Tapahtumaan osallistuu kahden päivän aikana yli 500 koululaista.


Valtakunnallisen tapahtumakiertueen tavoitteena on opettaa vesillä toimimisen taitoja monipuolisesti. Toiminnallisilla rasteilla opiskelijat harjoittelevat vesillä liikkumisen taitoja paikallisseurojen ja ohjaajien opastuksella. Toimintaa on tarjolla monipuolisesti esimerkiksi melonnan ja purjehduksen parissa. Tärkeimpänä tavoitteena on ennaltaehkäistä vesillä tapahtuvia onnettomuuksia ja tapaturmia.


Vesisankarit on Koululiikuntaliiton koordinoima hanke. Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä -hanke järjestää tapahtuman yhteistyössä Pelastakaa Lapset Ry:n, reilun kahdenkymmen toimijan ja Liikkuva koulu yhdysopettajaverkoston yhteistyönä.

Julkaistu 16.05.2017

Mikkeli

Mitä on unelmat liikkeelle?

Unelmat liikkeelle on toimintamalli. Katso video
Mikkeli

Änkkärit valloittivat Kaihun ja mikkeliläiset

Angry Birds go snow -tapahtuma onnistui yli odotusten.
Mikkeli

Hiihtopäivä sai Urheilupuiston koululaiset liikkeelle

Lähes sata kasi- ja ysiluokkalaista vietti Urheilupuiston koulun hiihtopäivää...
Mikkeli

Paukkulassa harjoiteltiin liikkuvaa koulua varten

Relax-tapahtumaa vietettiin keskellä opiskelu- ja työpäivää.
Mikkeli

Voimavaunu – kuntosali jokaiseen tilaan

Tavoitteena on sata voimavaunukeikkaa tämän vuoden aikana.
Mikkeli

Nyt kerätään lasten unelmia

Osana Suomen 100-vuotisjuhlavuotta ja Unelmat liikkeelle –toimintaa on...
Mikkeli

Unelmien liikuntapäivä toi iloisen yllätyksen

Unelmien liikuntapäivään ilmoittautuneet Mikkelin koulut palkittiin stipendeillä...
Mikkeli

Liikuttavan hyvä päivä

Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan varhaiskasvatus liikkui yhdessä Urhei...
Mikkeli

Hattutempulla yhteistä toimintaa harrastajateattereille

Hattu ry käynnisti harrajastajateatterien yhteisen hankkeen. Mukaan ovat...
Mikkeli

Jääkiekkojuniorit laittoivat hyvän kiertämään

Joukkueen talkoilla saatiin peräkärryllinen polttopuita
Mikkeli

Ainot ja Reinot jälleen liikkeelle Urheilupuistossa

Seniorien liikuntatapahtuma Urheilupuistossa tiistaina 6.kesäkuuta kello...
Mikkeli

Suvituulten tanssiviikko Mikkelissä 5.-9.6.2017

Tanssi tuodaan lähelle kaupunkilaisia ja vieraitamme. Tapahtuman toteutuksessa...
Mikkeli

Ainoissa ja Reinoissa liikunnan iloa

Ainot ja Reinot liikkeelle -tapahtumaa vietettiin aurinkoisessa Urheilupuistossa....
Mikkeli

Latupirtillä nukutaan yö ulkona

Mikkelin Latu järjestää Nuku yö ulkona -tapahtuman valtakunnallisena Luonnon...
Mikkeli

Varaslähtö luonnon päivään

Virittäydy jo perjantaina luonnon päivän tunnelmaan.
Mikkeli

Hymyn KesäCafe toi yhdistyksiin uudenlaista eloa

Esteryn pihalle muodostui kesäkahvila yhdistysten yhteistyöllä.
Mikkeli

Mikkelissä on helppo mennä metsään

Uusi hanke muistuttaa kaupungin lähellä olevista luontokohteista ja neuvoo...
Mikkeli

Törkeen hyvää kesää!

Se on täällä taas. Nimittäin Törkeän hyvä kesä 2017.
Mikkeli

Missä Mikkelissä voi liikkua?

Esittelyssä viisi kesäistä paikkaa ja tapaa liikkua Mikkelissä.
Mikkeli

Suunnistus, pyöräily, parkour – Asuntomessualueella pääset liikkumaan suoraan kotiovelta

Mikkelin asuntomessualue sijaitsee keskellä loistavia liikuntamahdolli...
Mikkeli

Vapaaehtoistyötä ja talkootoimintaa yhdestä luukusta

Vapaaehtoistyö.fi ja Yhdessä Enemmän! laittoivat hynttyyt yhteen.
Mikkeli

100 ideaa -kalenteri kannustaa arjen pieniin tekoihin

Eteläsavolaisten ideat lisäävät hyvinvointia yksi päivä kerrallaan.
Mikkeli

Elintapaohjauskoulutus alkoi Etelä-Savossa

Elintapaohjaukseen saa koulutusta 117 henkilöä ympäri Etelä-Savon.
Mikkeli

Hovitrail - Kun homma lähti hyvällä tavalla rukkasesta

Liikunnanohjauksen näyttötyö poiki uuden polkujuoksutapahtuman Anttola...
Mikkeli

LiHApprossa mainio tunnelma - sateesta huolimatta

30 vapaa-ajan harrastusta esillä LiHApprossa.
Mikkeli

Etelä-Savon urheiluakatemia esittäytyy: Jessica Kähärä

Mikkelin yleisurheilijat harjoittelevat ominaisuusvalmennusryhmässä Etelä-Savon...
Mikkeli

”Ihmiset haluavat tehdä enemmän asioita yhdessä”

Tuppuralassa asukkaat saivat toivoa mitä alueella tapahtuu.  Kahden kuukauden...
Mikkeli

Salosaaren mahtavat ulkoilumahdollisuudet

Paljasta retkipaikkasi! Mikkelin alueen mahtavat luontokohteet kaikille...
Mikkeli

Etelä-Savon Urheiluakatemia esittäytyy: lentopalloryhmä

Akatemiaharjoitukset, maajoukkueleiritykset ja pelimatkat ovat mikkeliläisen...
Mikkeli

Ensilumenlatu on auki

Rantakylässä nyt auki 2,1 kilometriä latua.