Voimavaunu – kuntosali jokaiseen tilaan

Tavoitteena on sata voimavaunukeikkaa tämän vuoden aikana.

Voimaa vaunusta. Etelä-Savon Liikunta on hankkinut eteläsavolaisten käyttöön oman voimavaunun. Auton peräkärryyn on koottu kuntoiluun houkuttelevia välineitä. Kärrystä löytyy muun muassa levytanko ja painoja, tasapainolautaa, kahvakuulia, puntteja, battle köysiä, crossfitistä tuttuja hyppybokseja sekä leka ja lyöntirengas.

Nämä kaikki ovat eteläsavolaisten käytössä, sillä kuka tahansa voi lainata vaunun ilmaiseksi käyttöönsä. Tavoitteena onkin, että vaunu tekisi tämän Suomen 100 vuotta -juhlavuoden aikana 100 keikkaa. Vaunu varataan käyttöön, noudetaan ja palautetaan Etelä-Savon Liikunnalle. Idea on samankaltainen kuin erityisesti kouluilla kiertäneessä Sporttivaunussa, mutta Voimavaunusta löytyy enemmän kuntoiluun tarvittavia välineitä, kun Sporttivaunun sisältö keskittyy peleihin ja leikkeihin.

Vaunun sisällön hankinnalle tukea on saatu Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä –hankkeesta ja peräkärryä tukenut OP Suur-Savo.

- Tähän projektiin oli helppo lähteä mukaan, tämä kattaa koko meidän toimialueen ja kaikenikäiset ihmiset. Tämä on osa meidän yhteiskuntavastuuta, kertoo Tarja Wasenius OP Suur-Savosta.

- Vaunu tullaan varmasti näkemään meidänkin tapahtumissa, ainakin Hippo-kisoissa, arvelee Wasenius.

Voimavaunu on osa Etelä-Savon Liikunnan Suomi 100 –vuotta panosta. Tavoitteena on saada yhä useampia suomalaisia liikkeelle.

- Tämä on osa unelmat liikkeelle –toimintatapaa. Voimavaunun myötä tulee uusia mahdollisuuksia ja uusia tapoja liikkua, sanoo Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä –hankkeen projektipäällikkö Hannu Korhonen.

- Liikuntapaikka syntyy pienelläkin määrällä välineitä ja tämä tarjoaa syyn lähteä liikkeelle.

Etelä-Savon Liikunnan leivistä Essotelle Vesote-hanketta vetämään siirtynyt Teemu Ripatti kertoo, että Voimavaunu lähtee mukaan myös syksyllä Vesoten kiertueelle mukaan.

- Vesote-hankkeen keskeiset teemat ovat ravinto, uni ja liikunta. Vaunu tukee hyvin liikuntateemaa, kertoo Ripatti, joka on myös voimavaunu-idean isä.

- En usko että missäänpäin Suomen on tällaista samanlaista voimavaunua käytössä.

Niin Esliä, Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä-hanketta kuin OP Suur-Savoakin kiinnostaa tietää missäpäin, miten ja milloin Voimavanua käytetään.

  • Varmasti syntyy uusia ideoita, missä ja miten vaunun välineitä voi käyttää, tuumaa Korhonen.

Voimavaunun matkaa voikin seurata facebooksista sen omalta sivulta: www.facebook.com/voimavaunu ja sosiaalisesta mediasta aihetunnisteilla #voimavaunu #100keikkaa

Haluatko voimavaunun lainaan itsellesi lainaan?

Kiinnostaako lainata voimavaunu yhdistyksesi tapahtumaan tai omaksi ja ystäviesi iloksi? Varaa vaunu sähköpostilla merja.tarkiainen@esliikunta.fi ja nouda vaunu ESliltä, joka sijaitsee Suomen Nuoriso-opistolla osoitteessa Paukkulantie 22. Lisäksi toiveenamme olisi, että kertoisit kuvan kera missäpäin Etelä-Savoa voimavaunu viilettää. Julkaise kuva joko facebookissa voimavaunun omalla sivustolla: www.facebook.com/voimavaunu tai aihetunnisteella #voimavaunu #100keikkaa

Julkaistu 20.04.2017

Mikkeli

Valmentaa kuin nainen Mikkelissä

Yli 30 ohjaajaa ja valmentaa mukana paikallisessa tapaamisessa.
Mikkeli

Valtsun latu vie Kalevankankaalta Latupirtille

Mikkelin suosituimman laturetken reitti nimettiin uudelleen.
Mikkeli

Jalkapallo toi Niilan Mikkeliin, lukioon ja akatemiaan

Tähtäimessä ensimmäisenä peliminuutit edustusjoukkueessa.
Mikkeli

Mikkelin Nuorisogolf kertoo toiminnastaan Annilassa

MNG pitää infon nuorten toiminnastaan Annilan Golfkeskuksessa keskiviikkona...
Mikkeli

Mikkelin alueen laavuista tehty kattava kooste

Tieto Mikkelin alueen laavuista ja kodista on nyt kerätty yhteen paikk...